Muistoja
Lappeenrannassa vietetystä sukujuhlasta 2006
Karjala on ollut sen pohjoisinta
osaa lukuun ottamatta vain vähäisessä määrin Ryynästen asuinaluetta. Vasta
1900-luvulla asettui Ryynäsiä Etelä-Karjalaan, mm. Lappeenrantaan ja sen
ympäristökuntiin. Lappeenranta on luonnonkauneudestaan ja hienoista
matkailukohteistaan hyvin tunnettu. Siksi oli houkuttelevaa sijoittaa sukukokous
Lappeenrantaan.
Ryynäsiä kokoontui sukujuhlaan kesäkuisena viikonloppuna 9.-11.6.2006 Sokos Hotelli Lappeeseen, joka sijaitsee aivan kaupungin sydämessä, keskeisimpien kulttuurinähtävyyksien välittömässä läheisyydessä. Päiväjuhla, näyttely, illallinen ja retki Saimaan kanavalle olivat mainio tilaisuus tavata tuttuja ja tutustua uusiin sukulaisiin. Sukujuhlaa edeltävänä päivänä 9.6. pidettiin sukututkimusseminaari, johon osallistui 20 sukuseuran jäsentä.
Päiväjuhlaan lauantaina 10.6.2006 osallistui noin 80 sukuseuralaista. Juhlissa pidettiin rintapielessä nimilappuja, ensimmäistä kertaa Ryynästen sukuseuran historiassa. Nimilaput olivat erivärisiä sen mukaan, mistä sukuhaarasta henkilö oli kotoisin: savolaisilla keltaiset, pohjois-karjalaisilla punaiset ja peräpohjalaisilla siniset. Lappujen värit helpottivat tutustumista uusiin sukulaisiin.
Sukuseuran hallituksen sihteeri Matti Ryynänen toimi juhlan juontajana ja toivotti läsnä olleet tervetulleiksi juhlaan.
Sukuseuran puheenjohtaja Viljo Ryynänen piti tervehdyspuheen. Hän totesi, että 40% juhlaan ilmoittautuneista asuu pääkaupunkiseudulla, 9% Pohjois-Karjalassa ja vain 3% suvun synnyinsijoilla Savossa. Ryynäset ovat siirtyneet suuriin kaupunkeihin ja agraarinen yhteisö on hajonnut.
Uudessakin elämänpiirissä löytyy kuitenkin aina jokin yhteisö johon voi liittyä, esimerkiksi urheiluseurat, seurakunta ja puolueet. Eräs uusi yhteisö ovat sukuseurat. Niiden keskeinen tehtävä on selvittää suvun vaiheita, vaalia perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuutta suvun jäsenten kesken.
Viljo Ryynänen toivoi, että läsnäolijat saisivat tästä juhlasta "evästä", jota muistella. Sitä saimme myös sen ansiosta, että juhlan ohjelmaan oli tällä kertaa erikseen varattu aikaa seurustelua ja tutustumista varten.
Juhlapuhujana oli uskontieteen professori Juha Pentikäinen, joka piti mielenkiintoisen, suorastaan jännittävän esitelmän suomensukuisia kieliä puhuvien pohjoisten kansojen uskomuksista ja tavoista, jotka liittyvät karhuun. Juhlapuhujan puheen yhteenveto löytyy Ryynästen sukujulkaisusta No. X. Karjalan Lauluveikkojen laulajista koottu mieskvartetti esitti kahteen otteeseen lauluja, mm. R. R. Ryynäsen suomentamat Bellmanin laulut ”Levähdä lähtehelle”, ”Ken meistä häntä ei muistaisi” ja ”On kristalli hieno”.
Sukuseuran puheenjohtajuuden jättävä Viljo Ryynänen kutsuttiin sukuseuran kunniapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtaja Risto Ryynänen piti puheen, jossa hän kiitti Viljoa tämän merkittävästä työstä sukuseuran johdossa. Juhlassa Viljolle lahjoitettiin sukuseuran pöytästandaari, jonka hopealaatassa on teksti ”Kunniapuheenjohtaja Viljo Ryynäselle 10.6.2006 Ryynästen sukuseura ry”. Juhlan päätteeksi laulettiin yhdessä Karjalaisten laulu.
Kahvitauon jälkeen oli sukuseuran vuosikokous, jossa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Veikko Ryynänen Kotkasta. Illallinen nautittiin hotelli Lappeen ravintolasalissa. Illan lopussa Risto Ryynänen viihdytti sukuseuralaisia hanurinsoitolla.
Vakiintuneen tavan mukaan sukujuhlan yhteydessä pidettiin näyttely, johon sukuseuran jäsenet toivat töitään. Tällä kertaa näyttelyssä oli Gunvor Ryynäsen koruja, Railimaria Rajasmaan tekstiilitöitä, Laura-Terttu Ryynänen-Hoffmannin kuvataidetta ja Risto Ryynäsen öljyvärimaalauksia.
Sunnuntaina Ryynästen sukuseuran edustajat kunniapuheenjohtaja Viljo Ryynäsen johdolla laskivat kukkalaitteen Lappeenrannan sankarihaudalle. Suuri osa sukuseuran jäsenistä kävi läheisessä Lappeen kirkossa jumalanpalveluksessa. Kahden tunnin retkelle Saimaan kanavalle lähti 47 sukuseuran jäsentä. Viljo Ryynänen piti laivan sisätiloissa lyhyen puheen, jossa hän kiitti sukuseuralaisia onnistuneesta sukujuhlasta ja toivotti menestystä uudelle puheenjohtajalle Veikko Ryynäselle. Vastauksessaan Veikko kiitti Viljoa, joka oli tämänkin sukujuhlan järjestämisessä ottanut päävastuun, sekä sukuseuralaisia saamastaan luottamuksesta.
Kirjoittanut Sukuseuran hallituksen
jäsen, Ryynäset-lehden toimittaja
Helena Ryynänen