X sukujuhla pidettiin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Perjantain sukukirja- ja sukututkimusseminaarissa KA:n Pertti Vuorinen esitelmöi lähinnä Kansallisarkistosta. Kari Strömberg valotti sukututkijan näkökulmaa arkistoihin ja kertoi sukututkimuksen olevan aikamoisessa murroksessa mm. nettiyhteyksien vaikutuksesta. Lauantai aloitettiin Suomen lipun ja Ryynästen uuden sukuviirin nostolla. Toistasataa Ryynäs-sukuista ikäjakaumaltaan noin 2 kk - 90 v kerääntyi suureen Astrid-auditorioon. Kullervo Ryynänen juonsi juhlan vapauttaen tunnelman. Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoman loistava juhlapuhe käsitti niin sukuseuratoiminnan nykytilanteen kuin sukukirjahankkeiden erityiskysymyksetkin. Kari Strömbergin juhlaesitelmä kattoi savolaisten tuhatvuotisen vaelluksen suomalaisten lähtökodista Bjarmiasta. Sopraano Riitta Muikku esiintyi säestäjineen ja Vantaan pelimannit viihdytti vauhdikkaasti. Pirkko Qvist Ruotsista lausui Lauri Pohjanpään Palokärki-runon ja lopuksi pihamaalla laulettiin maakuntalaulut. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käytiin keskustelua sukujuhlien järjestämisestä jatkossa kaksipäiväisinä ja sukukirjaseminaarien järjestämisestä välivuositapaamisina sukuhaarakohtaisesti. Seuramme uusi puheenjohtaja Erkki Ryynänen kiitti ja kukitti pitkään hallitusvastuussa olleet Laura-Terttu Ryynänen-Hoffmannin, Helena Ryynäsen ja Risto Ryynäsen. Sukukokouksessa oli läsnä 76 jäsentä. Verkostoitumis- ja serkustapaamisissa keskusteltiin sukukirjaprojektin edistämisestä. Illallismusiikista huolehtivat Risto ja Ari Ryynänen. Sunnuntaina ajeltiin Aurora-risteilyaluksella Espoon ja Helsingin edustan vesille. Aurinkoisessa säässä mereltä katsoen Helsinki näytti komealta. Sukujuhlan järjestelyt onnistuivat ja merenrannalla sijaitseva Hanasaari täytti odotukset korkeatasoisine tiloineen.
|